talvibanneri_1040

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

yyteri & tampere

Lauantaina otettiin rakkaan Lindan kanssa suunnaksi Yyterin sannat ja siellä viihdyttiinkin koko päivä. Meressä tuli uitua pari kertaa ja nukahdettiin molemmat aurinkoon vauvaöljyisinä. Kumpikin säilyi onneksi palamattomana. Tänään aamulla ihailinkin pieniä rusketusrajoja, jee!
Päiviteltiin koko päivä sitä, kuinka rento, kiireetön, vapaa ja niin täydellinen kesäpäivä meillä oli. Ihan parasta.

Tänään tein vaikeimman päätöksen pitkään aikaan. Sain Tampereen yliopistolta hyväksymiskirjeen alkuviikosta, joten piti tehdä valinta Turun ja Tampereen välillä (Jyväskylän suljin pois laskuista välimatkan takia). Molemmissa oli älyttömästi hyviä puolia, mutta Tampereessa niitä oli loppujen lopuksi hiukkasen enemmän. Musta tulee tamperelainen suomen kielen opiskelija, en voi uskoa tätä todeksi!! Kaukainen haave on muutaman viikon päästä vihdoinkin todellisuutta. Alkuvuodesta uhosin, että 2014 tulee olemaan paras vuosi, ja niin siinä on näyttänyt käyvän.

IMG_6346ps2 yyterikollaasi IMG_6326ps2

2 kommenttia:

Kommentti piristäisi päivääni :-)