tiistai 17. joulukuuta 2013

...mutta elämä on nyt

Sunnuntaina mulla oli projekti nimeltä joulumieli. Lumen mukana sulivat viimeisetkin rippeet kyseisestä mielentilasta, joten päätin hankkia sen keinotekoisesti. Kävin päivällä auttamassa mummua paketoinnissa, mutta illalla varsinainen projekti vasta alkoi: leivoin ja koristelin pipareita samalla kun join höyryävän kuumaa glögiä ja kuuntelin joululauluja. Sitä ennen paketoin vielä omiakin lahjoja ja ripustin kahdet jouluvalot. Sain huoneeseeni kolme hyasinttia ja laitoin joulukalenterin näköetäisyydelle. Vaikka kuinka yritin, joulumieltä ei vain tullut! Missä vika?

Tänään onkin ollut kotipäivä, koska mulle nousi eilen töissä kuume, mutta huomenna yritän taas palata työmaalle. Toivottavasti ehdin tänään parantua jo tarpeeksi. Toivon myös, että lopetitte lukemisen jo aiemmin, sillä ajattelin vielä kertoa, miksi aloitin tämän postauksen kirjoittamisen. Vuodatin tähän eksistentiaalista ahdistustani monet kerrat, mutta pyyhin tekstit pois. Ne olivat ehkä liian henkilökohtaisia tai sitten en vain halunnut, että pidätte minua vieläkin oudompana. Lyhyesti sanottuna nyt menee huonosti, enkä tiedä pystynkö tähän. Turha siis ihmetellä näitä sekavuuksia, joita suollan varmaan vielä jonkin aikaa. Yritän kovasti, mutta se ei riitä. Ainakaa silloin, jos kukaan ei ole kuopan reunalla ojentamassa kättä tai jos ei itse pysty tai tajua tarttua siihen. Kyllä tämä vielä paremmaksi muuttuu, ei se ainakaan kovin paljon pahempaan suuntaan voi mennä. Haluaisin, että tämä kaikki olisi jo ohi ja voisin vihdoin aloittaa sen elämän, jota pitäisi kaiken järjen mukaan jo elää.
  IMG_3722Joulumieltä metsästämässä
  IMG_3700Pikkujouluissa kaikkein rakkaimpien tyttöjen kanssa! Plus elämäni ensimmäinen huulipuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni :-)