torstai 3. joulukuuta 2015

Kaksi viimeistä päivää Málagassa

Sunnuntaina 15.11. eli toiseksi viimeisenä päivänä oltiin suunniteltu lähtevämme käymään vuoristokylä Rondassa, mutta matka sinne oli niin pitkä, että jäätiinkin Málagaan. Kierrettiin keskustassa ja mentiin myös pyörimään alueille, jossa ei oltu aiemmin vielä käyty. Juotiin rauhassa kahvia ja syötiin kana-pähkinä-leipää. Rantakadulla oli meneillään ilmeisesti jokin toritapahtuma ja soviteltiin hattuja pikkuisissa kojuissa. Illalla istuttiin ekaa kertaa parvekkeella (viltteihin kääriytyneenä). 

Maanantaina eli lähtöpäivänä ei enää kovin paljoa ehditty touhuta. Ennen huoneen luovutusta kipaistiin vielä äkkiä keskustassa ja otettiin kuvia rannalla ja kauniilla sivukujalla. Kaikki tän postauksen kuvat on itse asiassa maanantailta. Kotimatka alkoi kahden maissa, kun istuimme koneeseen ja hyvästelimme Málagan. Meillä oli välilasku Berliinissä, kuten menomatkallakin. En ole aikaisemmin nähnyt niin ankeaa lentokenttää. Kotona Tampereella oli puolestaan vastassa vesisadetta ja kylmyyttä. Kotimatkan koettelemuksista huolimatta matkakuume taisi vain yltyä tästä reissusta!
  IMG_5392psPB160119ps PB160102ps IMG_5333ps PB160123ps PB150027ps IMG_5388ps PB160171ps PB160086ps

2 kommenttia:

  1. Näist kuvist tulee kyl niin matkakuume!
    Voiku voiskii olla Málagas, kaukan Heikkiläst ja kielen kehityksest ja kuralist :-(

    Ps. Oon kateellinen teiän kuvaustaidoille, kumman kuvii täs nyt sit onkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mieluummin olis jossain muualla kun näiden rekonstruktioiden parissa. Tuntuu ettei näitä äänteenmuutosjuttuja oikein voi muistaa kaikkia :-(

      Voi kiitos, näistä mun ottamia on kivi- ja kukkakuvat ja matkaseuran ottamia loput.

      Poista

Kommentti piristäisi päivääni :-)