jouluaatto

...mutta elämä on nyt

Sunnuntaina mulla oli projekti nimeltä joulumieli. Lumen mukana sulivat viimeisetkin rippeet kyseisestä mielentilasta, joten päätin hankkia sen keinotekoisesti. Kävin päivällä auttamassa mummua paketoinnissa, mutta illalla varsinainen projekti vasta alkoi: leivoin ja koristelin pipareita samalla kun join höyryävän kuumaa glögiä ja kuuntelin joululauluja. Sitä ennen paketoin vielä omiakin lahjoja ja ripustin kahdet jouluvalot. Sain huoneeseeni kolme hyasinttia ja laitoin joulukalenterin näköetäisyydelle. Vaikka kuinka yritin, joulumieltä ei vain tullut! Missä vika?

Tänään onkin ollut kotipäivä, koska mulle nousi eilen töissä kuume, mutta huomenna yritän taas palata työmaalle. Toivottavasti ehdin tänään parantua jo tarpeeksi. Toivon myös, että lopetitte lukemisen jo aiemmin, sillä ajattelin vielä kertoa, miksi aloitin tämän postauksen kirjoittamisen. Vuodatin tähän eksistentiaalista ahdistustani monet kerrat, mutta pyyhin tekstit pois. Ne olivat ehkä liian henkilökohtaisia tai sitten en vain halunnut, että pidätte minua vieläkin oudompana. Lyhyesti sanottuna nyt menee huonosti, enkä tiedä pystynkö tähän. Turha siis ihmetellä näitä sekavuuksia, joita suollan varmaan vielä jonkin aikaa. Yritän kovasti, mutta se ei riitä. Ainakaa silloin, jos kukaan ei ole kuopan reunalla ojentamassa kättä tai jos ei itse pysty tai tajua tarttua siihen. Kyllä tämä vielä paremmaksi muuttuu, ei se ainakaan kovin paljon pahempaan suuntaan voi mennä. Haluaisin, että tämä kaikki olisi jo ohi ja voisin vihdoin aloittaa sen elämän, jota pitäisi kaiken järjen mukaan jo elää.

  Joulumieltä metsästämässä

  Pikkujouluissa kaikkein rakkaimpien tyttöjen kanssa! Plus elämäni ensimmäinen huulipuna

the only permanent thing is change

Mun elämässä tapahtuu nyt paljon. En saanut opiskelupaikkaa, eli mulla ei oo taaskaan mitään selvää päämäärää. Työkokeiluni päättyy vuoden lopussa, ja sen jälkeen kaikki on ihan auki. Päätimme myös poikaystävän kanssa erota. Oltiin yhdessä kaksi ja puoli vuotta. Vaikka vaikeuksia taisi olla loppua kohti enemmän kuin liikaa, en antaisi yhdessä vietetystä ajasta minuuttiakaan pois. Meillä meneekin nyt ystävinä oikeastaan paremmin kuin suhteessa moneen kuukauteen ja ollaan molemmat tosi tyytyväisiä tähän tilanteeseen. Suru ottaa mut välillä kuristusotteeseen, mutta suurimman osan ajasta kiitän maailmaa siitä, että mulla on elämässä noin ihana ihminen. Saat mut edelleen hymyilemään.

IKEA

Hypättiin tänään mamman, mummun ja kummitädin kanssa Corollan jousille ja ohjastin uljaan ratsumme turvallisesti Ikean pihaan ja vielä sieltä kotiinkin. Ei meillä oikeastaan mitään erityistä asiaa sinne ollut, mutta kolmen sinisen kassin kanssa sieltä kuitenkin palattiin. Itelleni en ostanut mitään, mutta vähän erilaiset lahjapaperit on nyt hankittu joulua varten!

 

jos niikseen tulee

Long time no see. Postausten määrä per kuukausi on laskenut kuin lehmän häntä, ja te, rakkaat lukijat, taidattekin jo olla kurkkua myöten täynnä tätä. Uskokaa pois, bloggaminen aiheuttaa myös allekirjoittaneelle paljon harmaita hiuksia. Ehkä olisi kannattanut lopettaa alkuunsa tämänkin tekstin väsääminen ja häipyä vähin äänin.

Okei, oli mulla oikeetakin asiaa näiden läskiksi lyötyjen ja entistäkin ärsyttävämpien idiomien lisäksi. Halusin kertoa, mitä kaikkea olen tämän hiljaiselon aikana puuhaillut, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että lyhyestä virsi kaunis. Tässä siis pähkinänkuoressa listaa hyvistä jutuista: sain työharjoittelupaikan, saa polttaa kynttilöitä niin paljon kuin sielu sietää, lautapelailu oli kivaa, sain tonneittain hyviä uutisia ystäviltä, tehtiin yökyläreissu Nakkilaan ja otettiin vaan iisisti, isänpäivä meni mukavasti ja aloitin pitkästä aikaa piirustuksen (oli jo korkea aikakin).

Huomenna mulla on vapaapäivä ja keksin toivottavasti jotain kiinnostavamampaa julkaistavaa. Voisin vaikka kertoa sen huonojen juttujen listan.

kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vakuuttaa, että shoppailu on erittäin hermoja raastavaa ilman kahisevaa

hälsningar från åbo

Viime viikon keskiviikkona hyppäsin bussiin ja suuntasin kohti Turkua. Vietin siellä pari yötä ja päivisin ihmettelin erilaisia maisemia ja sitä, että kauppareissun takia ei tarvitse ajaa kymmentä kilometriä, vaan ostoksille pääsee kävellen. Toisena iltana sain kurkata myös hiukan Turun yöelämään, mutta reissu jäi aika lyhyeksi. Eipä se toisaalta haitannut. Kamerakin oli kyllä 25 kiloa painavassa laukussani mukana, mutta kortille tarttui vain maisemakuvia ja ruskaa. Instagramia muistin jopa päivittää, tässä muutamat kuvat viime viikolta.

 

reach for the stars

Mulla oli tänään otsikon kuvailemat fiilikset, kun tepastelin Prismassa noilla yheksän sentin koroilla ja kääräsin vielä hiuksetkin nutturalle. Pituutta oli varmaan melkein kaks metriä ja olin pidempi kuin moni mies. Aiemmin en oo edes uskaltanut käyttää korkoja, koska sitä pituutta on silloin jo vähän enemmän kuin liikaa, mutta viime aikoina oon päässyt tosta tottumuksesta jonkin verran eroon. En mä tästä lyhene. Haluan käyttää korkoja ihan yhtälailla kuin lyhyemmät kanssasisarenikin, joten katselen maailmaa sitten vain vähän korkeammalta. 

syksyn shoppailuja

torstai & perjantai

Torstaina vietettiin isä-tytär -päivää. Käveltiin Tampereen kauneimmissa paikoissa ja käytiin esimerkiks rannoilla, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Kiersin parit kaupatkin, joskin huonoin tuloksin. Päivän kruunas ruokailuhetki Finlaysonin Palatsissa ja jälkiruuaks ostetut tryffelit! Vietetään harvoin aikaa kahdestaan, joten kyseinen päivä oli oikein mieleenpainuva. Ilmakin oli ihan uskomaton, aurinko paistoi ja lämpöä riitti!

Perjantaina autoin mummua ikkunanpesussa ja siivoilussa muutenkin ja illalla suuntasin taas kohti Tamperetta! Lähdettiin tyttöjen ja yhden pojan kanssa juhlimaan Senssiin (kyllä..). Ilta ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta loppujenlopuks reissu oli yks parhaista! Uusia tuttavuuksia kertyi taas ja nukkumaanmenoaika taisi olla kahdeksan aikaan aamulla epätoivoisen taksinmetsästyksen ja muiden ihmeellisyyksien jälkeen.

cookies

Innostuin jonain päivänä keksien leipomisesta (syynä tämä peli: klik). Kävin nopsaan kaupassa ja aloin hommiin! Kekseistä ei tullut ulkonäön osalta ihan sitä, mitä odotin, mutta maku korvas kaikki puutteet. Toi taikinakin oli herkkua!

150g huoneenlämpöistä voita 

1dl sokeria 

1dl fariinisokeria 

1tl vaniljasokeria 

2 kananmunaa 

3dl vehnäjauhoa 

1tl leivinjauhetta 

hyppysellinen suolaa 

reilu määrä rouhittua suklaata

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. 

Sekoita joukkoon munat hyvin vatkaten (mutta älä riko vatkaajaa kuten minä tein). 

Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet ja rouhittu suklaa. 

Nostele kokkareita leivinpaperin päälle uunipellille.
200 astetta, n. 9-12 min.

Kaikkein parhailta vastaleivotut, lämpimät keksit maistuu tietty kylmän maidon kanssa!

 

tylsä perjantain asu

Perjantai oli taas kerran yksi niistä päivistä, kun vaatehuoneesta ei löytynyt yhtään mitään. Päälle päätyivät lopulta mustat luottofarkut ja viininpunainen paita. Yritin tuoda edes vähän vaihtelua tummiin sävyihin tolla valkosella laukulla ja kultaisilla asusteilla, mutta kokonaisuus jäi kuitenkin tylsäksi. Ja näistä edustavista kuvausasennoista mulla ei oo taaskaan mitään kommentoitavaa, haha!

last summer days

savinen armeija

Kaikenlaista muovailua ja muotoilua ihailevalle Vapriikin Terrakottanäyttelyssä on paljon silmänruokaa. Näyttelyssä on siis kiinalaisia hautalöytöjä noin luvulta 500 eaa. En ole ennen nähnyt kuparista taottua kurkea enkä kivistä haarniskaa. Myös savesta tehdyt, 2000 vuotta vanhat sotilaat ja eläimet olivat upeita. Olen itsekin muovaillut savesta kaikenlaista, mutta en ihan samassa mittakaavassa: terrakottapatsaat olivat kaksi metriä korkeita! Samaan hintaan pääsi kiertämään myös muut Vapriikin näyttelyt.

Tätä suosittelen - http://vapriikki.fi/terrakotta/

Bianco, I love you

Huonolaatuisten kuvien säestyksellä haluan tunnustaa rakkauteni. Sain käsiini (tai jalkoihini) nämä mukavat ja yksitoista senttimetriä korkeat ihanuudet pari päivää sitten, eikä niitä tekisi mieli riisua ollenkaan! Onnistunein ostos aikoihin, joten mitä sitten jos pää osuu ovenkarmeihin.

minä

Olen hankala ihminen. Kiukuttelen muille esimerkiksi pitkistä varpaankynsistä ja avonaisista kaapinovista. En tykkää siitä, että kasvojani lääpitään, mutta haluan silti läheisyyttä. Samaan leipään ei saa laittaa voita ja juustoa, vaan vain jompaa kumpaa. Salaattini koostuu yleensä vain vihreistä jutuista: en voi sietää raakaa tomaattia tai paprikaa tai yleensä muutakaan värikästä. Leffaa valitessa täytyy ottaa huomioon, että pelkään kaikkea. Yöperhoset ovat verivihollisiani. Pesen koko ajan käsiäni. En voi nukkua sängyssä, jos lakana on huonosti tai peitto väärinpäin. Vesilasi on aina pakko olla lähettyvillä. Olen täynnä mustelmia 365 päivää vuodessa. Tavarat pitää säilyttää niiden omissa paikoissa. Jos joku laulaa biisin sanoja väärin, korjaan. Vaatehuoneeni on täynnä vaatteita, mutta ei ole ikinä mitään päällepantavaa. Olenko sittenkin vain normaali?
 

the scent of summer

before&after

Teen tosi harvoin mitään teemapostauksia, joten väsäilin tällasen "before-after"-juttujen kokoelman lähipäiviltä. Kasasin siispä kuvia asioista, joissa on tapahtunut jonkinlaista muutosta. Pidemmittä puheitta niihin kuviin! Vasemmalla alkuperäinen tilanne ja oikealla nykyinen versio.

tyynynpäällisten vanhaa ja uutta kuosia Ikeasta
  lainaluurin käyttämisen jälkeen huollosta palannut minäpuhelin tuntuu entistä rakkaammalta...
  pitkät hamppukiharat vaihtuivat lyhyisiin, mutta hyväkuntoisiin kutreihin
  conssit ennen ja jälkeen pesukonereissun