tiistai 10. syyskuuta 2013

torstai & perjantai

Torstaina vietettiin isä-tytär -päivää. Käveltiin Tampereen kauneimmissa paikoissa ja käytiin esimerkiks rannoilla, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Kiersin parit kaupatkin, joskin huonoin tuloksin. Päivän kruunas ruokailuhetki Finlaysonin Palatsissa ja jälkiruuaks ostetut tryffelit! Vietetään harvoin aikaa kahdestaan, joten kyseinen päivä oli oikein mieleenpainuva. Ilmakin oli ihan uskomaton, aurinko paistoi ja lämpöä riitti!

My Photo Stream15

Perjantaina autoin mummua ikkunanpesussa ja siivoilussa muutenkin ja illalla suuntasin taas kohti Tamperetta! Lähdettiin tyttöjen ja yhden pojan kanssa juhlimaan Senssiin (kyllä..). Ilta ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta loppujenlopuks reissu oli yks parhaista! Uusia tuttavuuksia kertyi taas ja nukkumaanmenoaika taisi olla kahdeksan aikaan aamulla epätoivoisen taksinmetsästyksen ja muiden ihmeellisyyksien jälkeen.

My Photo Stream14

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristäisi päivääni :-)